Vappupäivänä alkanut vuotuinen korppiretki on jälleen heitetty. Kuusi päivää ja viisi yötä on katseltu suomalaisen luonnon nousua ja tuhoa. Keväällä se luonto aina vaan herää mielettömällä voimalla, vaikka motomiehet ovat vimmaisella uholla sitä koko talven raiskanneet.

Asiaan perehtymättömälle on kovin vaikea ymmärtää, että tämäkin hieno vuorenpäällysmetsä piti laittaa sileäksi ja vaihtaa se toissa vuotinen Valmetti uuteen.
Vaikka suomalainen metsäluonto muuttuukin joka vuosi surkeammaksi, on sinne aina kuitenkin aivan pakko päästä. Pitää vain joka vuosi keskittyä yhä pienempiin yksityiskohtiin, ja yrittää välttää katseen nostamista maasta.

Korpeillakaan ei jostain syystä ole tänä vuonna ollut häävistä pesimäintoa, vaikka se kuuluukin luonnossamme voittajiin.


Suuri osa pesinnöistä oli myöhäisiä, tuhoutuneita tai poikuekooltaan pieniä. Renkaisiin saatiin vai 89 poikasta, joka on selvästi normaalia vähemmän.


Silmät sill on siniset,
vaik' on kieron laiset...

Päivän urakan jälkeen ravittiin sielua ja ruumista leirinuotion loimussa. Voilla, aurajuustolla ja kiljuvalla nälällä höystettyä nuotioperunaa ei monikaan gourmee kokki pysty ylittämään.


Nuotiolla istuessa oli Kymenlaakson luonnonsuojelupiiriltä lainattu detektori jatkuvasti vahdissa ja ilmoitti naputuksellaan kaikki pohjanlepakot, jotka lensivät riittävän läheltä. Yritin niitä vähän kuvaillakin, mutta sain aikaiseksi vain sutta ja sekundaa, joten piti laittaa tähän somistukseksi kuva viime kesältä.