Tuoreessa paikallislehdessä oli tuo hassunhauska otsikko, jonka mukaan siis tappajaihmisiltä evättiin lupa tappaa tappajasusi.
Otsikko herättää useita kysymyksiä.
Miksi tämä nimenomainen susi on tappajasusi? Ovatko muut sudet vegetaristeja, vai syövätkö ne saaliinsa sitä tappamatta?
Muutenkin tragikoomisessa lehtijutussa toistuivat kaikki tutut metsämiesten hokemat, "vasikoita tappamalla susi on tottunut ihmisen hajuun", "on vain ajan kysymys koska kohteeksi joutuu ihminen".
Aavistuksen pettynyt olin, kun riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja, Harri Einola, ei esittänyt klassista kysymystä "mitä olisi tapahtunut, jos öisellä laitumella olisikin pidetty pieniä lapsia".

Olin sunnuntaina tutustumassa Leivonmäen kansallispuistoon, kun sain asian tiimoilta soiton paikalliselta petoyhdysmieheltä. Hän esitti ajatuksen, että kävisin katsomassa tapettuja eläimiä. Olisin ehkä niin tehnytkin, mutta en siis ollut paikkakunnalla.
Soiton aikana mietin kuumeisesti, miksi juuri minulle soitettiin ja juuri minun haluttiin käyvän paikalla. Eihän minulla ole mitään virallista tai epävirallista roolia asian selvittämisessä. Ainoastaan "susipekan" lisänimi paikallisissa kalja- ja kaffikuppiloissa.

Petoyhdysmiehen "kettutyttömäisestä" tilannekuvauksesta päättelin, että minun haluttiin näkevän että vasikasta oli vuotanut verta ja sille on tullut ihan oikeasti iso pipi. Me luonnonsuojelijathan hellimme romanttista luontokäsitystä, jonka olemme oppineet Disneyn piirretyistä elokuvista. Susi syö punahilkan siististi sitä tappamatta ja tilanne voidaan korjata avaamalla vatsa ja vaihtamalla punahilkan tilalle kiviä.

Ei helvetti. Nythän mä erehdyin pahan kerran. Toihan olikin se metsästäjien satu ja meidän satu oli se, jossa Bambi liukastelee lammen jäällä, eikä sille tapahdu mitään pahaa...

No niin tai näin. Elämme mielenkiintoisia aikoja. Saa nähdä hakevatko tappajaihmiset uutta tappolupaa, kun tappajasusikin tappoi jo toistamiseen...