Tätä kirjoittaessa joukko metsästäviä mikkihiiriä viettää "susipeijaisia" Jaalassa.

Olin illansuussa kiertelemässä pöllönpönttöjä kun sain soiton kännykkään. Heti kuulin, että nyt olin saanut yhteyden jonkin sortin kekkereihin. Taustalla kuului jos vaikka mikälaista örvellystä, mutta puhelimeen ei puhunut kukaan. Lopulta joku kysyi nimeäni ja kun vastasin, kuului vain että huudettiin jonnekin "se on nyt täällä". Kännykkä kiersi ilmeisesti kädestä käteen ja yksi toisensa jälkeen kysyi kuka siellä, mutta sen lennokkaanpaan sananvaihtoon eivät urhojen prommillet vielä riittäneet.

Lopulta luuriin löytyi joku, jonka promillet riittivät laajempaankin avautumiseen. Hän ilmoitti, että juhlapaikalla juotiin viinaa ja pidettiin susipeijaisia. Kun kysyin että mihinkäs suteen sitä nyt on lupa saatu, niin kävi ilmi että runsaan alkoholinkäytön tekosyy oli sillä kertaa Valkealassa syksyllä auton alle jäänyt susi, joka metsästäjien toimesta lopulta lopetettiin. Ilmeisesti kyse oli samasta yksilöstä, josta kirjoitin Blogiini 6.11

Suden nahka on nyt kuulemma juhlapaikan lattialla. Kaikesta kuuli, että metsästävät mikkihiiret pyörivät sen ympärilla huumaantuneena paitsi runsaasta alkoholista, niin myös oman urheutensa nostattamasta endorfiinihyökystä.

Monta kertaa aikaisemminkin olen ihmetellyt, kuinka joku voi pitää metsästystä, sellaisena kuin se todellisuudessa esiintyy, hyvänä harrastuksena jopa lapsille. Eikö sitä alkoholin kanssa örveltämistä ja luonnon vihaamista voi opettaa edes lapsille ilman kytköstä aseisiin ja viihdetappamiseen.

Surkuhupaisan puhelun aikana kuulin yläpuoleltani kurjen huudon. Se oli tämän kevään ensimmäinen ja varmasti aikaisin koskaan havaitsemani kurki. Hetkeä aikaisemmin kurki oli töräyttänyt terveisensä muutaman kilometrin päässä kollin koloja raapivalle kaverilleni.