Susi on aiheuttanut jälleen voimakasta parranpärinää täällä kaakonkulmalla. Syksyn tullen on koirien ulkoiluttaminen riistan perässä päässyt vauhtiin ja vahinkoja sitä mukaa alkanut tulla.

Koiran avulla metsästävälle susi on kieltämättä ongelma. Koiran täydellinen suojaaminen sudelta metsästystilanteesa on melko mahdotonta. Tämä pitäisi olla jokaisen metsästäjän tiedossa kun hän harkitsee ottaako riskin vai ei. Karu totuus siis on, että aina ei voi voittaa, vaan myös koira jonka avulla on tapettu 60 hirveä, voi kerran kohdata metsässä voittajansa suden muodossa.

Metsästäjiltä kuulee susista mitä erikoisempia lausuntoja. Hulludessaan lähes ylittämätön oli suurpetopäällikö Juha Toikan lausunto (Kouvolan Sanomat 4.9), jonka mukaan sudet eivät kuulu luontoon, mutta gps-rensseleillä varustettu koira sinne kuuluisi. Näin maalaisjärjellä ajateltuna kun tilanne on minusta juuri päinvastoin.

Metsästys koiran kanssa on minusta aivan OK, kunhan toimitaan asetusten ja hyvien tapojen mukaan. Täysin sietämättömänä pidän kuitenkin ajatusta että suomalainen luonto olisi muokattava tämän yhden harrastuksen turvalliseksi leikkikentäksi. Sitähän suden poistaminen luonnosta tosiasiassa tarkoittaa.

Toinen vastenmielinen piirre keskustelussa on, että metsästäjien keppihevoseksi on otettu ihmisten pelottelu. Levitetään tarkoituksella paniikkia haja-asutusalueella kertomalla höpöjuttuja suden vaarallisuudesta ihmiselle, vaikka todellinen motiivi on oman harrastuksen edunvalvonta.
Susi voi periaatteessa olla joissakin oloissa ihmiselle vaarallinen, mutta suden aiheuttama riski on täysin mitätön verrattuna mihin tahansa muuhun riskiin. Todennäköisyys kuolla metsästäjän "virheellisen lajintunnistuksen" seurauksena on vähintään sata kertaa suurempi, vaikka sekin on riskinä täysin mitätön. Kymmeniä tuhansia kertoja suurempi riski on jäädä auton alle, eikä sekään mikään kovin todennäköinen kohtalo ihmislapselle ole. Täydellisesti turvassa ihminen ei ole, vaikka istuisi kotona kypärä päässä ja polvisuojukset tiukasti paikoillaan.

Sutta en ole koskaan luonnossa nähnyt, joten postausta värittääkseni laitan mukaan kuvan hukasta verisen kaverin kanssa.

Kuvassa on siis viimeisillä ohdakkeilla elämänsä ehtoopuolesta nautiskeleva mehiläishukka (Philanthus triangulum)koiras ja sen kaverina iskosverimehiläis (Sphecodes albilabris) koiras.