TV:n puolella olemme jo tottuneet uusintoihin, mutta vähitellen käytäntö on vakiintumassa myös lehdistöön. Kouvolan Sanomissa 22.2 uusittiin lukijapalstalla perinnejupina sähkön hinnasta, jossa nimimerkin takana kyyristellyt sähkölämmittäjä kyseli muiden ihmisten moraalin perään. Oman moraaliin tutkailuun ei kiinnostus sitten enää riittänytkään.
Toimitetun aineiston puolella oli uusinnaksi valittu klassikkoruikutus "kitinää bensapumpulla", jossa jälleen kerran vaikerrettiin että "Näillä bensiinin hinnoilla monet vähentävät jo turhia ajoja". Apuva! Tarkoittako tämä pahimmillaan jopa sitä, että nämä ajokortittomat rekisteröimättömillä autolla pelloilla ja maanteillä pörräävät "teuvot" pyörivät ympyrää päivittäisen neljän tunnin sijaan enää vain kolme tuntia ja vartin?

Nimimerkkikirjoittajilta lukija-palstalla, tai "omanapakoissa", ei luonnollisesti voi paljoa odottaa, mutta toimittajilta on minusta kohtuullista odottaa uusia näkökulmia ja syvällisempää perehtymistä aiheeseen. Loputtomasti toistuva autoilijoiden huoltoasemakitinän raportointi toimittajan omalla voihkeella ryyditettynä, ei täytä minusta laadukkaan journalismin tunnusmerkkejä.