Tämä vuodatus on pitkä, ja vaatii kohtuullista kiinnostusta politiikkaa ja yhteiskunnallisia asioita kohtaan.
Tässä vaiheessa ei ole vielä myöhäistä keskeyttää...

Demokratia, juuri sellaisena kun me sen tunnemme, on pyhä järjestelmä ja se arvostelu on lähes rikollista. Pelkkä asian miettiminen tekee ihmisestä epäilyttävän ja potentiaalisen terroristin.

Tästä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, esitän seuraavan pohdinnan.

Moni arvostamani ajattelija on esittänyt kovaakin kritiikkiä demokratiaan kohtaan. Ensimmäisenä tulevat tietysti mieleen "vanhat parrat" Linkola ja Paloheimo, mutta tuoreempaakin karvankasvua on aina silloin tällöin näkynyt. Esimerkiksi  sodan etiikkaa Harvardissa opiskellut Lauri Tähtinen on arvostellut demokratioita ulkoisesta laajentumishalusta ja väkivaltaisuudesta muita kohtaan. Ominaisuuksista, jotka ovat silmiemme edessä päivittäin, mutta joita emme silti useinkaan näe. Kun diktatuuri hyökkää naapuriin, pidämme itsestään selvänä että syy väkivaltaan on juuri diktatorisessa järjestelmässä. Kun demokratia hyökkää, ei useimmille tule edes mieleen, että syy voisi olla demokraattisessa järjestelmässä. Sama sokeus koskee tietysti myös uskontoja. Kun islaminuskoinen tarttuu väkivaltaan, johtuu se hänen uskonnostaan. Kun kristitty heittäytyy väkivaltaiseksi, on uskonto mielestämme syytön.
Kuitenkin nykyisin käytävien sotien aloittava osapuoli on lähes poikkeuksetta kristillinen demokratia.

Paloheimo ja Linkola ovat tarjonneet demokratian tilalle erilaisia diktatuureja, tai jotain demokratian ja diktatuurin väliltä. Etenkään Linkolan yhteiskunnallisista ajatuksista en ole tullut kovin vakuuttuneeksi, mutta arvokkainta hänen teksteissään onkin minusta ollut demokratian kaikkein pimeimpien puolien nostaminen esiin. Linkola on myös itse todennut, että hänelle kelpaa diktatuurin sijaan jokin muukin toimiva ratkaisu, mikäli joku vaan sellaisen kehittää.

Uutta ratkaisua odotellessa voitaisi minusta keskittyä myös vanhan korjaamiseen.

Omassa versiossamme demokratiasta on silmiinpistävin piirre vastuuttomuus. Se ilmenee usein myös "joukossa tiivistyvänä tyhmyytenä", josta Linkola aikoinaan parahti Hiidenkivi -lehdessä, katsellessaan uuden supermarketin valtavaa parkkialuetta peittävää peltisten koppakuoriaisten laumaa.

En usko, että järjestelmämme vastuuttomuus ja suuriin joukkoihin kulovalkean tavoin leviävä "typerehtiminen" olisivat ihmisyksilöille tyypillisiä ominaisuuksia. Ne ovat seurausta demokratiamme kasvottomuudesta ja tämän kasvottomuuden seurauksena sammuneista moraalisista tunteista.
Kun ihminen tekee päätöksiä anonymiteetin suojissa, hän toimii hyvin suurella todennäköisyydellä toisin, kuin joutuessaan perustelemaan päätöksensä kanssaihmisilleen. Tämän ymmärsi jo demokratian aamuhämärässä englantilainen filosofi John Stuart Mill, joka piti parempana avointa äänestystä. Erilaisten sattumien oikusta juuri tämä käytäntö ei vakiintunut useimpiin demokraattisiin järjestelmiin, mutta ajatus on minusta edelleenkin  oikea.

Valta ja vastuu kuuluvat yhteen. Kun kansalainen väistää henkilökohtaisen vastuun äänestäessään anonyymina, katoaa häneltä myös todellinen valta. Ja kun valta anonyymidemokratiassa  katoaa kansalta, niin minne se joutuu? No se livahtaa tietysti avoimesti omalla nimellään esiintyvän poliitikon taskuun.
Kun olen tätä ajatustani avoimesta demokratiasta markkinoinut, on suurin vastustus tullut juuri poliitikoilta. He ovat ainakin alitajuisesti ymmärtäneet kupletin juonen. Jos kansa luopuisi kasvottomuudesta, palaisi sille myös valta,  ja poliitikot putoaisivat  päätöksentekijöistä pelkiksi edustajiksi - siis kansan edustajiksi. Kukapa poliitikko sitä vallasta vapaaehtoisesti luopuisi.