Ns. Hartwell-paperiin  viitaten Eija-Riitta kutsuu blogissaan ilmastonmuutosta "ilkeäksi ongelmaksi". Koska E-R ei julkaise kuin huolellisesti valittuja kriittisiä kommenteje blogissaan, mutisen oman vastaukseni täällä internetin takamailla.

Toisin kuin E-R väittää, Ilmastonmuutos ei ole "ilkeä ongelma" siksi, että se olisi moniulotteinen ja vaikea.
Ilmastonmuutos on "ilkeä ongelma" samasta syystä, kuin kaikki muutkin addiktiot - ongelmakäyttäjä haluaa löytää ratkaisun vain sellaisista toimintatavoista, jotka mahdollistavat ongelmakäytön jatkamisen. Tässä tapauksessa wattiholismin.

Wattiholismin ilmiasut vaihtelevat muista addiktioista tutulla tavalla. Osa ihmisistä on muita lahjakkaampia harjoittamaan itsepetosta ja he kykenevät vakuuttamaan itselleen, että mitään ongelmaa ei ole.
Osa (kuten Eija-Riitta) vastustaa kaikkia käytäntöön siirrettävissä olevia ratkaisuja ja pyrkii antamaan vaikutelman, ikään kuin hän olisi tosissaan etsimässä ratkaisua "jostain muualta". Niinhän ei tietenkään ole, vaan jokaiseen toteuttamiskelpoiseen ratkaisuun Eija-Riitta toteaa "väärin sammutettu".

Vaikka nämä wattiholistien ryhmät näyttävät elävän täysin eri todellisuuksissa ongelman olemassaolon ja myöntämisen suhteen, he löytävät aina toisensa toverillisessa hengessä. Niin myös siellä Korholan blogissa. Intuitiivisesti molemmille ryhmille on selvää, että näennäisestä periaatteellisesta vastakkainasettelusta huolimatta tavoite on yhteinen - lisää kilo-, mega-, giga, ja terawattitunteja. Ja mielellään tietysti nykyistä kovemmista aineista, kuten uraanista.

Todellisuudessa ilmastonmuutos on monisyinen ongelma, mutta sen ratkaisut ovat hyvin yksinkertaisia. Päästöjä on vähennettävä vähentämällä kaiken toiminnan ominaispäästöjä, vähentämällä kokonaiskulutusta ja kääntämällä väestökehitys laskevaksi.
Kokoomuksen mepille ongelman  "wicked" luonne syntyy siitä, että näistä kolmesta kaksi on vastoin puolueen keskeisiä dogmeja, jonka mukaan ihmisiä on loputtomasti kannustettava kuluttamaan enemmän ja lisääntymään tehokkaammin.