Jokelan traagisten tapahtumien jälkeen on syylliseksi jälleen yritetty istuttaa internet. Sanoisin että melko mielikuvituksetonta. Internethän ei ole mitään muuta kuin siellä olevien ihmisten yhteisö. Jos yhteisön käytös on ongelmallista, ongelmat tulevat ihmisistä, ei käytettävästä tekniikasta.

Internetistä on kieltämättä kehittynyt lievästi ongelmallinen toimintaympäristö. Minun käsittääkseni ongelmallisuuteen on yksi syy ylitse muiden - anonymiteetti.

Ihmiselle on evoluutio muokannut moraaliset tunteet, joilla pidämme yllä yhteisöllisyyttä ja saamme yhteisön jäsenet toimimaan yhteiseksi hyväksi. Moraaliset tunteet edellyttävät kuitenkin sitä, että tunnemme muut ihmiset, ja tiedämme että he tuntevat meidät. Jos nyt ei aivan suoraan ja henkilökohtaisesti, niin ymmärrämme kuitenkin että he halutessaan voivat selvittää henkilöllisyytemme.

Netissä tätä moraalisia tunteita ylläpitävää mekanismia ei ole, tai sen voi halutessaan kytkeä pois päältä. Kun moraali katoaa, muutumme sosiaalisista laumaeläimistä epäsosiaalisiksi reviirieläimiksi, jotka kilpailevat kaikesta kaikkia vastaan. Kuulostaa markkinataloudelle, vai mitä? No sitähän se oikeastaan onkin. Eihän pääomilla ja yrityksillä edes edellytetä olevan moraalia.

Minulla on käsitys, että tämä anonymiteetin suojissa kyyristely ei ole nettiä käyttävien nuorten ongelma. Se on nettiä käyttävien aikuisten ongelma. Nuoret kirjoittavat usein nimimerkillä, mutta sen tarkoitus ei ole luoda täydellistä anonymiteettiä, vaan rajata välitön tunnistus omaan kaveriporukkaan tai yhteisöön. On siis palattu normaaliin tilanteeseen, jossa "oman kylän" väki tunnettiin, eikä naapurikylään lähdetty säkki päässä, vaikka nimeä ja osoitetta ei ollut myöskään maalattu otsaan.

Aikuisten "kyyristely" netissä pyrkii usein mahdollisimman kattavaan anonymiteettiin. Usein se onkin hyvin pitävä, mikäli ei ole kyse suorastaan rikollisesta toiminnasta, jolloin viranomaisilla on valtuudet selvittää rikollisen tai epäillyn henkilöllisyys. Aikuisten anonyymi nettikäytös on tehnyt netistä varsin tylyn paikan. Ei tarvitse muuta kuin katsoa Hesarin keskustelupalstaa, suomi24-keskustelua tai erilaisia blogeja joilla kommenttien heitto nimettömänä on mahdollista. Niillä paljastuu millainen on ihminen, joka on saanut tilaisuuden työntää moraaliset tunteet syrjään ja päästää raadollisuutensa ainakin osittain valloilleen.

Mitä sitten pitäisi tehdä. Aikuisten pitäisi näyttää aivan toisenlaista mallia nettikäyttäytymisessä lapsille ja nuorille. Tai oikeastaan ottaa mallia lapsista, joille netti on välinen normaaliin kommunikointiin - ei mahdollisuus anonyymiin haistatteluun.