tiistai, 13. heinäkuu 2010

Huh hellettä

Vaikka pidän lämpöisistä keleistä, niin liika on liikaa. Kun hellejakso sattuu vielä sääksien rengastuksen aikaan, niin lämpöhalvauksen riski on ilmeinen. Teemun kanssa yritettiin tänään lähteä haasteellisimmalle sääksenpesälleni vähän aikaisemmin, kun on vielä viileämpää. Ei toiminut. Pesällä näkyvyys meni heikoksi, kun otsalta valui hikeä norona silmälaseille.

Sääksillä on pesinnät näillä kulmilla mennyt melko normaalisti. Yhdeksästä asutusta pesästä on löytynyt 23 poikasta. Jokunen reviiri on vielä tarkastamatta.

Mökin pihasta löytyi aamulla tämä hauskan värinen kyy. En muista koskaan näin oranssia yksilöä nähneeni. Kiikutin sen turvaan vanhemman polven kyyvihalta muutaman kilometrin päähän.

sunnuntai, 30. toukokuu 2010

Petorintamalla hiljaista

Otsikko ei tällä kertaa viittaa suurpetoihin, vaan lähinnä siivekkäisiin petoihin. Pöllörintamalla eletään ilmeisesti koko eteläisessä Suomessa edellisen juhlavuoden jälkeistä syvää lamaa tai krapulaa. Vain todella "kovat luut" ovat säilyttäneet henkiriepunsa talven yli, ja niistäkin ainoastaan pieni eliitti on saanut pyöräytettyä munia pesän pohjalle. Meidän rengastusreviirillä pölllöjen pesintöjä on löytynyt toistaiseksi 13, kun edellisenä vuonna mentiin tässä vaiheessa jo jossain 150 pesän hujakoilla.

Eilen heitettiin linturetki, joka oli tämän vuoden mittakaavassa "rengastuksen juhlaa". Yhteensä kuuden lajin edustajien koipiin laitettin kihloja 18 kappaletta.

Tosin osa näistä oli petolinturengastajalle lähinnä sijaistoimintaa, eli palokollin poikia ja tyttöjä...

Ensimmäiset viirupöllön poikasetkin rengastettiin Teemun nukuttaessa niiden mammaa.

Positiivisen yllätyksen puolelle on laskettava tuulihaukkojen pesintä. Vasta neljä reviiriä on tosissaan katsottu ja jokaisessa oli pesintä menossa. Ensimmäsessä jo poikasiakin kuoriutunut.

tiistai, 18. toukokuu 2010

Eija-Riita Korholan "wicked problem"

Ns. Hartwell-paperiin  viitaten Eija-Riitta kutsuu blogissaan ilmastonmuutosta "ilkeäksi ongelmaksi". Koska E-R ei julkaise kuin huolellisesti valittuja kriittisiä kommenteje blogissaan, mutisen oman vastaukseni täällä internetin takamailla.

Toisin kuin E-R väittää, Ilmastonmuutos ei ole "ilkeä ongelma" siksi, että se olisi moniulotteinen ja vaikea.
Ilmastonmuutos on "ilkeä ongelma" samasta syystä, kuin kaikki muutkin addiktiot - ongelmakäyttäjä haluaa löytää ratkaisun vain sellaisista toimintatavoista, jotka mahdollistavat ongelmakäytön jatkamisen. Tässä tapauksessa wattiholismin.

Wattiholismin ilmiasut vaihtelevat muista addiktioista tutulla tavalla. Osa ihmisistä on muita lahjakkaampia harjoittamaan itsepetosta ja he kykenevät vakuuttamaan itselleen, että mitään ongelmaa ei ole.
Osa (kuten Eija-Riitta) vastustaa kaikkia käytäntöön siirrettävissä olevia ratkaisuja ja pyrkii antamaan vaikutelman, ikään kuin hän olisi tosissaan etsimässä ratkaisua "jostain muualta". Niinhän ei tietenkään ole, vaan jokaiseen toteuttamiskelpoiseen ratkaisuun Eija-Riitta toteaa "väärin sammutettu".

Vaikka nämä wattiholistien ryhmät näyttävät elävän täysin eri todellisuuksissa ongelman olemassaolon ja myöntämisen suhteen, he löytävät aina toisensa toverillisessa hengessä. Niin myös siellä Korholan blogissa. Intuitiivisesti molemmille ryhmille on selvää, että näennäisestä periaatteellisesta vastakkainasettelusta huolimatta tavoite on yhteinen - lisää kilo-, mega-, giga, ja terawattitunteja. Ja mielellään tietysti nykyistä kovemmista aineista, kuten uraanista.

Todellisuudessa ilmastonmuutos on monisyinen ongelma, mutta sen ratkaisut ovat hyvin yksinkertaisia. Päästöjä on vähennettävä vähentämällä kaiken toiminnan ominaispäästöjä, vähentämällä kokonaiskulutusta ja kääntämällä väestökehitys laskevaksi.
Kokoomuksen mepille ongelman  "wicked" luonne syntyy siitä, että näistä kolmesta kaksi on vastoin puolueen keskeisiä dogmeja, jonka mukaan ihmisiä on loputtomasti kannustettava kuluttamaan enemmän ja lisääntymään tehokkaammin.

maanantai, 4. tammikuu 2010

Hurrit hukkalahdissa

Kuinka monta urheaa ruotsalaismetsästäjää tarvitaan lahtaamaan yksi susi?
Ei yhtään, sillä mielikuvitusolennot eivät voi lahdata oikeaa sutta.

Tavallisia ruotsalaisia metsästäjän reppanoita sen sijaan tarvittiin noin 500 lahtaamaan yksi susi. Kun lupa oli saatu 27:lle sudelle, niin näitä vain tuliaseen kanssa metsään uskaltavia "urhoja" tarvittiin 12000. Todellinen määrä oli huomattavasti suurempi, sillä vain seurueen johtajan tuli ennakkoon ilmoittautua lahtiin.

Kolme asiaa tuli minusta tämän lahdin myötä selväksi.

1) Ruotsalaisella poliittisella eliitillä ei paljoa järki päätä pakota.

2) Puheet siitä, että hyvin harkitulla ja ongelmayksilöihin suunnatulla metsästyksellä susikanta voidaan pitää ihmisarkana, voidaan ainakin Ruotsissa lopettaa.

3) Puheet siitä, että metsästys on saalista kunnioittavaa, rehtiä ja arvostettavaa toimintaa, voidaan myös lopettaa. Ruotsin suunniteltu susijahti oli todellisuudessa massahysterian vallassa heiluneiden kaunaisten reppanoiden toteuttama lahtaus. Se ei täytä juuri mitää niistä periaatteista, jota ainakin suomalaisten metsästäjien eettinen ohjeisto pitää sisällään.

Fy fan!

perjantai, 25. joulukuu 2009

Hyvää Joulua