Metsästäjäin keskusjärjestön julkikuvaan kuuluu jyrkän kielteinen suhtautuminen salametsästykseen ja metsästysrikoksiin ylipäätään. Sitä kuvaa on kiillotettu täällä kaakonkulmalla mm. ottamalla julkisesti kantaa arktisten hanhien syysmuuton yhteydessä havaittuun "porsasteluun". Hyvä niin!

Mutta mikä on se metsästäjien todellinen sielunmaisema. Ulkopuolisen on sitä vaikea päästä näkemään, koska laittomuuksista ei luonnollisestikaan julkisesti puhuta. Metsästäjäkunnan sisälläkin puhutaan vain niistä metsästysrikoksista, joiden suhteen metsästäjien suuri enemmistö ei tosiasiassa hyväksy nykyistä lainsäädäntöä, vaikka eivät kysyttäessä asiaa julkisesti myönnäkään.
Tällaisia ovat esimerkiksi kanahaukan ampuminen, tai suden päästäminen hengestään aina tavattaessa.

Metsästäjäkunnassa on epäilemättä asiallisesti harrastustaan harjoittavia ihmisiä, mutta kovin paljon on myös niitä, joilta pitäisi ottaa ase välittömästi pois. Näiden "mätien omenoiden" määrää on vaikea arvioida, mutta se ei ole aivan mitätön.

Jotain käsitystä asiasta voi saada seuraamalla metsästäjien keskustelupalstaa. Siellä rehvastelu metsästys- ja luonnonsuojelurikoksilla nimimerkin suojista on aivan arkipäivää. Jos sen palstan perusteella pitäisi luoda kuva suomalaisesta metsästäjäkunnasta, niin ei voi muuhun tulokseen päätyä, kuin että kyseessä on pahimman luokan roskasakki. Todellisuus ei varmastikaan ole näin synkkä, mutta valitettavasti palstalla on myös suuri joukko "oskarin kokoisia" metsästäjän alkuja, jotka epäilemättä imevät palstalta huonoja vaikutteita.

Uteliaana ihmisenä halusin selvittää kuinka Metsästäjien keskusjärjestö julkisen imagonsa takana suhtautuu omien jäsentensä metsästysrikoksiin. Onko se juhlapuheiden ulkopuolellakin halukas selvittämään tapauksia, joissa sen jäsenet rehvastelevat tietävänsä kuka ja missä on salakaatanut suden?

Winsulla ampuva kirjoitti palstalla 18.09 2008 23:28:
"Kun nyt tiedät P-karjalastakin koiraporukkaa, niin varmaan tiedät vastauksen kysymykseen onko susia? Vastaus on muikea virnistys ja jotta oli...ainakin Nurmeksessa. Vaan pistänpä astetta paremmaksi, tiedän notta kuka ja missä. Vaan kerro en."

(Edit 2.10.2008: Metsästäjäin keskusjärjestössä on näköjään viimeinkin herätty todellisuuteen ja koko viestiketju, yli 500 sivua uhoamista susista, on nyt poistettu ja yllä olevan linkkin takaa löytyy enää winsulla ampuvan viesti kokonaisuudessaan.)

Jos Metsästäjien keskusjärjestön julkikuvalla on mitään katetta todellisuudessa, niin se tekee tästä tutkintapyynnön poliisille ja osallistuu itse kaikin käytettävissä olevin keinoin asian selvittämiseen.
Odotan mielenkiinnolla...

Susi on aiheuttanut jälleen voimakasta parranpärinää täällä kaakonkulmalla. Syksyn tullen on koirien ulkoiluttaminen riistan perässä päässyt vauhtiin ja vahinkoja sitä mukaa alkanut tulla.

Koiran avulla metsästävälle susi on kieltämättä ongelma. Koiran täydellinen suojaaminen sudelta metsästystilanteesa on melko mahdotonta. Tämä pitäisi olla jokaisen metsästäjän tiedossa kun hän harkitsee ottaako riskin vai ei. Karu totuus siis on, että aina ei voi voittaa, vaan myös koira jonka avulla on tapettu 60 hirveä, voi kerran kohdata metsässä voittajansa suden muodossa.

Metsästäjiltä kuulee susista mitä erikoisempia lausuntoja. Hulludessaan lähes ylittämätön oli suurpetopäällikö Juha Toikan lausunto (Kouvolan Sanomat 4.9), jonka mukaan sudet eivät kuulu luontoon, mutta gps-rensseleillä varustettu koira sinne kuuluisi. Näin maalaisjärjellä ajateltuna kun tilanne on minusta juuri päinvastoin.

Metsästys koiran kanssa on minusta aivan OK, kunhan toimitaan asetusten ja hyvien tapojen mukaan. Täysin sietämättömänä pidän kuitenkin ajatusta että suomalainen luonto olisi muokattava tämän yhden harrastuksen turvalliseksi leikkikentäksi. Sitähän suden poistaminen luonnosta tosiasiassa tarkoittaa.

Toinen vastenmielinen piirre keskustelussa on, että metsästäjien keppihevoseksi on otettu ihmisten pelottelu. Levitetään tarkoituksella paniikkia haja-asutusalueella kertomalla höpöjuttuja suden vaarallisuudesta ihmiselle, vaikka todellinen motiivi on oman harrastuksen edunvalvonta.
Susi voi periaatteessa olla joissakin oloissa ihmiselle vaarallinen, mutta suden aiheuttama riski on täysin mitätön verrattuna mihin tahansa muuhun riskiin. Todennäköisyys kuolla metsästäjän "virheellisen lajintunnistuksen" seurauksena on vähintään sata kertaa suurempi, vaikka sekin on riskinä täysin mitätön. Kymmeniä tuhansia kertoja suurempi riski on jäädä auton alle, eikä sekään mikään kovin todennäköinen kohtalo ihmislapselle ole. Täydellisesti turvassa ihminen ei ole, vaikka istuisi kotona kypärä päässä ja polvisuojukset tiukasti paikoillaan.

Sutta en ole koskaan luonnossa nähnyt, joten postausta värittääkseni laitan mukaan kuvan hukasta verisen kaverin kanssa.

Kuvassa on siis viimeisillä ohdakkeilla elämänsä ehtoopuolesta nautiskeleva mehiläishukka (Philanthus triangulum)koiras ja sen kaverina iskosverimehiläis (Sphecodes albilabris) koiras.

Täällä Kouvolan seudulla, eli tulevassa Kouvolassa, on omituinen poliittinen ilmiö - laaja ja sekalainen sitoutumattomien lista kuntavaaleissa.

Minulle ei ole avautunut tämä sitoutumattomuuden idea. Miksi joku äänestäisi ehdokasta, joka ei sitoudu mihinkään? Kai nyt minimivaatimus ehdokkaalle pitäisi olla, että edes uskottelee sitoutuvansa antamiinsa vaalilupauksiin.

No tietysti sitoutumattomatkin ovat johonkin sitoutuneet. Jos ei muuhun, niin omaan itseensä. Olennaista ja ongelmallista on, että he eivät ole sitoutuneet siihen listaan, jolta pyrkivät valtuustoon. Kun listalla on kaikkea mahdollista änkyräkommunistista riistokapitalistiin, ei äänestäjällä ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa minkä ideologian hyväksi hänen äänensä lopulta ohjautuu. Jos kommunisti saa äänen enemmän kuin kapitalisti, voivat kaikki kapitalistille annetut äänet mennä kommunistille. Ja tietysti päinvastoin.

Meidän vaalitapamme perustuu siihen, että samalla listalla olevilla ihmisillä on jotakuinkin samat arvot ja tavoitteet. Näin äänestäjä tietää jollakin tarkkuudella millaista politiikkaa hänen antama ääni tukee.
Sitoutumattomia äänestävällä ei ole mitään vaikutusvaltaa sen suhteen, kuinka hänen äänensä politiikan sisältöön vaikuttaa. Todennäköistä on, että sitoutumattomien listalla olevalle aatteiden kirjolle annetut äänet kumoavat toisensa ja sitoutumattomien äänestäminen vastaa poliittiselta vaikuttavuudeltaan tyhjän äänestämistä, eli ainoastaan äänestysprosentti nousee sitoutumatonta äänestämällä.

Seuraavana listalla ovat nisset ja pandarit, eli varpushaukat ja sääkset.
Eilen vietimme hienossa kelissä monipuolista rengastuspäivää. Rengastussesongin kääntyessä lopuilleen vähenevät määrät, mutta lajikirjo kasvaa. Nyt laitoimme hilut kinttuihin viimeiselle lehtopöllön poikaselle, töyhtöhyypille, kuoveille, ruskosuohaukoille, kurjelle, varpushaukoille ja kalasääskille.


Sääksen pojat makasivat perinteisen apaattisina ja velttoina pesän pohjalla koko rengastuksen ajan. Näiden poikasten emo on yhtä arka ja säyseä kuin jälkikasvukin. Kyse on varmasti perinnöllisestä käyttäytymispiirteestä.
Perjantaina on vuorossa ainakin yksi pesä, jossa emot syöksyvät yleensä kohti päätä hipoen ja nuoriso riehuu ja häiriköi koko toimituksen ajan. Näiden äärevien käyttäytymismuotojen välimuotoja tapaa melko harvoin.


Tästä sirosta söpöliinistä kehittyy tuota pikaa lentotaituri ja pikkulintujen kauhu. Se oli viiden poikasen sisarusparvesta pisimmälle kehittynyt, vaikka naaraspoikaset olivat varpushaukalla tietysti kooltaan suurempia.

Kurjen poikaset alkavat olla kohta emojensa kokoisia ja juuri nyt on oikea aika koristella niitä värikkäillä helyillä. Kurjen juokseminen kiinni käy sitäpaitsi oivallisesta kesäliikunnasta, johon sisältyy lisäksi reipas annos ekstreme-urheiluun kuuluvaa sydämentykytystä.
On kuitenkin syytä muistaa, että laji on tiukasti säädelty ja luvanvarainen, joten sen omatoiminen aloittaminen on ankarasti kiellyttyä.

Tässä eräs Jaalassa järjestetyssä juoksukisassa hopealle sijoittunut...


... joka sai palkinnoksi runsaasti värikkäitä koruja.


Kisan voittajalle jäi muistoksi runsaasti pieniä ystäviä.